Kotiseutuyhdistystä on alettu puuhaamaan Ruovedelle jo 1912. Silloin pidetyssä pitäjän koulukokouksessa nimettiin toimikunta viemään asiaa eteenpäin, mutta se ei ehtinyt pitää yhtään kokousta puheenjohtajaksi nimetyn henkilön muutettua pois paikkakunnalta. Perustamisasia nousi uudelleen esille syksyllä 1914 pidetyssä koulukokouksessa maanviljelysneuvos Alexander Aminoffin aloitteesta. Uudelleen valittuun toimikuntaan nimettiin kokoonkutsujaksi maanviljelysneuvos Alexander Aminoff ja jäseniksi pastori Gerhard Väinönheimo, opettajat Liina Holm ja Kaarlo Mäki sekä suntio Kustaa Vinha. Toimikunta piti ensimmäisen kokouksensa 20.3.1915 Vinhalla. Aminoff alusti siinä kotiseutuasian lukemalla Aamulehdessä julkaistun tohtori A.M. Tallgrenin kirjoituksen "käytännöllisestä kotiseututyöstä". Kirjoitukseen liittyi myös sääntöehdotus, joka pienin muutoksin esitettiin sitten yhdistyksen perustavalle kokoukselle.
Yhdistyksen perustava kokous on pidetty jälleen koulukokouksen yhteydessä kirkonkylän kansakoululla 25.3.1915. Kokouksessa oli läsnä 50 osanottajaa. Sen puheenjohtajana toimi rovasti Johan Schönberg ja sihteerinä opettaja Fanny Piirto. Kotiseututyön toimintatapoja ja tavoitteita esitteli kokouksessa tohtori A.A. Koskenjaakko Helsingistä ja opettaja Kaarlo Mäki kertoi Ruoveden asutushistoriasta. Vilkkaan keskustelun jälkeen kokous päätti yksimielisesti perustaa Ruoveden Kotiseutuyhdistyksen. Samoin hyväksyttiin sille säännöt ja valittiin väliaikainen johtokunta. Yhdistyksen ensimmäinen järjestäytymiskokous on pidetty 18.6.1915. Seuraavaksi on pidetty 25.9.1915 yhdistyskokous, jossa voitiin todeta Hämeen läänin Kuvernöörille toimitettujen sääntöjen saaneen vahvistuksen, jolloin yhdistys oli sen ajan sääntöjen mukaan laillinen. Tuohon aikaan Suomi oli vielä Venäjän yhteydessä oleva Suuriruhtinaskunta.
Yhdistyskokouksessa valittiin ensimmäinen varsinainen johtokunta, johon valittiin maanviljelysneuvos Alexander Aminoff, pastori Gerhard Väinönheimo, agronomi K.R. Häkkinen, neiti Ilma Häkkinen ja opettaja Iisakki Piirto sekä varajäseniksi opettaja Jussi Hankala ja kaupanhoitaja Onni Luutonen. Johtokunnan järjestäytymiskokous on pidetty kunnantalolla 26.11.1915 ja siinä puheenjohtajaksi valittiin Alexander Aminoff, rahastonhoitajaksi Gerhard Väinönheimo ja sihteeriksi Iisakki Piirto.
Alun innostus yhdistykseen laantui nopeasti eikä käytännön toiminta lähtenyt kunnolla vauhtiin. Vuosikokoukseen 1917 vaivautui vain kuusi jäsentä. Alexander Aminoff ja Ilma Häkkinen vetäytyivät jo tässä vaiheessa toiminnasta. Vuoden 1918 tapahtumat toivat paikkakunnalle levottomuutta ja sekasortoa. Mm. Väärinmajassa, Pekkalassa ja Paarlammilla käytiin kiivaita taisteluita. Alexander Aminoff murhattiin kotonaan punaisten toimesta. Yhdistykset viettivät yleensä hiljaiseloa, Kotiseutuyhdistyksellä hiljainen kausi kesti aina vuoteen 1932.
|